Aatonaaton ajatus

Tänään, jouluaaton aattona, meillä vietetään perhepiirissä perinteisesti synttärijuhlaa. On vietetty koko elämäni ajan. Isälläni oli syntymäpäivä 23. joulukuuta ja synttärijuhlista tiesi joulun olevan jo ihan ovella. Isä on päässyt jo muutama vuosi sitten perille taivaan kirkkauteen, mutta yhä meillä juhlitaan aatonaattona synttäreitä.

Kuopukseni laskettu aika oli jouluaattona. Mikä osuma! Toivoin lapseni syntyvän niin, että saisin olla jouluna kotona. Vanhemmat sisarukset toivoivat, että minä pääsisin heidän joulujuhlaansa 22.12. Ja Isäni luonnollisesti toivoi lapsenlasta syntymäpäivälahjaksi. Kaikkien toiveiden toteutuminen näytti mahdottomalta.

Vaan kuinkas sitten kävikään… Lähdin lasten joulujuhlan jälkeisenä yönä synnyttämään ja isä sai lapsenlapsen syntymäpäivälahjaksi. Olihan mahtava lahja!!

Hieman minua synnytysosastolla harmitti, kun ajattelin, että Jumala kuuli muiden toiveet, mutta ei minun. Tärkeintä oli kuitenkin, että kaikki oli hyvin, ja niin asennoiduin vähän erilaiseen joulunviettoon sairaalassa. Mutta sitten, jouluaattona, hoitaja tuli aamulla sänkyni viereen ja tiedusteli, halusinko päästä illaksi kotiin? Melkein tuli itku, sillä Taivaallinen Isäni vastasi silloin myös minun toiveeseeni.

Joulu lähestyy taas. Istahdin pari päivää sitten jonkun kauppareissun jälkeen kaikessa rauhassa keinutuoliin. Katselin ranteessani kuusenvalossa heijastelevaa kelloani. Se on ikään kuin viimeinen lahja isältäni. 

Vuodet ovat vilisseet. Tänään rakas kuopus täyttää 24-vuotta. Perhepiirissä juhlitaan jälleen synttäreitä, ja huomenna vietetään joulua, jHs. Isän ja äidin haudalla palaa kynttilä.

Kaunista kelloa kaihoisasti katsellessa nousee sydämestä huokaisu… Herra auta, että osaisin elää jäljellä olevan aikani tahtosi mukaan. 

Opeta meitä laskemaan päivämme oikein, että me saisimme viisaan sydämen.
Ps. 90:12

Siunattua Jeesuksen syntymäjuhlaa jokaiselle! Herra antakoon meille viisaan sydämen - ja lahjan rakastaa.