Kutsu puntarissa
Sain kutsun lähetystyöhön vuonna 2002. Olin perheen kanssa muuttanut sinä keväänä Karkkuun, Nohkuan vanhalle koululle. Oli kaunis aurinkoinen kesä. Linnut lauloivat ja pyykki kuivui rantamaisemissa kesätuulen sitä ihanasti heilutellessa. Elämä suuren talon "emäntänä" maistui hunajalta, kunnes kesäloma päättyi ja alkoi kuiva syksy.
Taivas ei tuona syksynä antanut pisaraakaan vettä. Sade ei ollut kastellut maata moneen kuukauteen. Koko Suomi kärsi tuona syksynä kuivuudesta. Monelle oman kaivoveden varassa elävälle kuivuus tarkoitti akuuttia vesipulaa. Vedettömän kaivonpohjan näin minäkin omaan kaivoon kurkistaessani. Vanhalla koululla oli alkanut Jumalan siunaama oppikoulu.
Kannettu vesi ei pysynyt kaivossa, ei palomiestenkään toimittamana. Vesi hupeni kuusihenkisen perheen käytössä nopeasti. Ja vettä tarvittiin, eikä pelkästään juomavedeksi. Hätä sai kääntymään Jumalan puoleen. Rukoilin - ja aloin kantaa vettä.
Kannoin pihasaunan kaivosta juotavaksi kelpaamatonta vettä sisävessojen vetovedeksi. Samaistuin voimakkaasti afrikkalaisen naisen arkeen, joka myös kantaa vettä päivittäin.
Aloin uupua. Lopulta lyyhistyin saunapolulle vesisaavin äärelle ja annoin Luojalle lupauksen. Lupasin olla käytettävissä, jos "taivaallisiin vesiprojekteihin" tarvittaisiin joskus uusia työntekijöitä. Nyt, lähes 24 vuotta myöhemmin, olen lunastamassa lupaustani ryhtyä kokopäiväiseksi Jumalan valtakunnan työntekijäksi.
Jumala on näiden vuosien aikana koetellut useita kertoja uskoani ja lupaustani seurata Jeesusta - ja olen saanut myös harjoitella vuosia lähetystyötä toisen työn ohessa, joten ihan kokemattomana en ole Jumalan sanan äärellä punnitsemassa kutsuani.
En kuitenkaan pidä henkeäni minkään arvoisena, kunhan vain vien päätökseen juoksuni ja Herralta Jeesukselta saamani palvelutehtävän, julistaa Jumalan armon evankeliumia.
Apt. 20:24
Jumalan sana on elävä ja voimallinen. Ei turhaan ole kirjoitettu (Hebr. 4:12), että se on terävämpi kuin mikään kaksiteräinen miekka ja tunkee lävitse, kunnes se erottaa sielun ja hengen, nivelet sekä ytimet... ja tuomitsee sydämen ajatukset ja aikeet.
Olen Jumalan Sanan edessä lupaukseni kanssa - yksin, sydän paljastettuna. Pyhä Henki on läsnä, kun kysyn itseltäni: rakastanko elämääni liikaa? Vai olenko valmis uhraamaan sen, että voin juosta juoksuni ja viedä päätökseen Herralta Jeesukselta saamani palvelutehtävän - julistaa Jumalan armon evankeliumia...
Herra tietää minkälaisen myrsyn ja mankelin läpi olen kulkenut. Onhan hän itse minua kuljettanut! Hän tietää kaikki kysymykseni, pelkoni, hätähuutoni, kyyneleeni, kaipuuni - ja myös iloni ja kiitokseni. Hän on minut omakseen ottanut, ristillä syntini sovittanut ja kutsunut evankeliumin työhön. Kyllä, tahdon luottaa Jumalan lupauksiin ja vastaan Herralleni: Tässä olen. Lähetä minut!
Olen ottanut juuri uskon askeleen - konkreettisen, ja lähtenyt kävelemään vetten päälle. En tiedä tarkalleen mitä kaikkea on edessä ja mistä jatkossa tulee elatus ja vaatteet, mutta tämä - ristintie, on tie, jota tahdon kulkea. Jeesus on luvannut olla meidän kanssamme joka päivä maailman loppuun asti. Ja sama Jumalan Sana lupaa myös, ettei meiltä mitään puutu. Luotetaan Jumalan lupauksiin. Kirjoitettu on.
Vaan etsikää ensin Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskauttansa, niin myös kaikki tämä teille annetaan.
Matt. 6:33
Lue lisää www.marjonmatkassa.com