Poika elää!!

Pääsiäinen lähestyy. Menossa on hiljainen viikko, vaikkei tämä kyllä kovin hiljaiselta ole vaikuttanut. Ajassa, jossa elämme, ei hiljaisuutta ja vauhdin hiljenemistä pääse kovin helposti kokemaan. Ja miten tärkeää ihmiselle kuitenkin on saada hiljentyä pyhän äärelle ja kuulla Jumalan puhuvan henkilökohtaisesti juuri itselle. Jumala puhuu.

Aamun aikaiset tunnit, ja muut pienet yksinäiset hetket, ovat minulla kaivattuja keidashetkiä, jolloin Jumala puhuu - tai jolloin kuulen Pyhän Hengen äänen. Eilen kuulin avantouintikoppia siivoillessani Jumalan kuiskauksen - Pyhän Hengen hiljaisen kysymyksen, ja nyt odotan, miten Jumala vastaa minulle. Tiedän, että hän vastaa. On aina vastannut – jollakin tavalla.

Jumala puhuu jokaiselle, tavalla ja toisella, sitä ei vain aina huomata. Hän myös vastaa rukouksiimme – niihin mahdottomiinkin. Jumalalle ei näet mikään ole mahdotonta. Mistä tiedän? Siitä, että olen itse saanut kokea Jumalan voiman. Kuolemaa suuremman.

Ote kirjasta Turva Jumalassa s.80 (kirja vapaasti luettavissa kotisivulta)

Olin saanut terveen lapsen, montakin, ja jokainen lapsi oli rakas. Tiesin lasten olevan Herran lahjoja, mutta en ymmärtänyt miten suuria. Jumala tahtoi kirkastaa antamiensa lahjojen arvon.

Nostin elottoman lapsen käsivarrelleni roikkumaan ja aloin vaistomaisesti lyödä häntä kädelläni selkään - samalla, kun rukoilin. Itkin äänetöntä itkua. Huusin hätähuutoa.

Ja avuksesi huuda minua hädän päivänä,
niin minä tahdon auttaa sinua,
ja sinun pitää kunnioittaman minua.
Ps. 50:15

Kävin pienessä hetkessä läpi koko lapsen elämän, ja sen, mitä olin hänelle antanut. Olin antanut aivan liian vähän - jokaiselle.

Pelon ja kauhun sekaiset tunteet velloivat sisälläni. Pojassa ei näkynyt pienintäkään elonmerkkiä. Hänen veltto ruumiinsa roikkui vain kaksin kerroin käsivarrellani.

Odotin Jumalan ihmettä. Jokainen sekunti oli ikuisuus.

Rukoilin ääneen ja ääneti. Suomeksi ja kielillä. Pyysin Jumalalta kaikkia laiminlyöntejäni lasten suhteen epätoivoisesti anteeksi - ja paljoa muutakin.

Pyysin sydän sirpaleina, ettemme menettäisi rakasta poikaamme. Ymmärsin hänen elämänsä olevan Pyhän Kaikkivaltiaan Jumalan käsissä. Ei omissani. Eikä lääkärien.

Jumalalle kelpaava uhri on särjetty henki;
särjettyä ja murtunutta sydäntä et sinä, Jumala, hylkää.
Ps. 51:19

Mitään ei tapahtunut… luovuin toivosta. Sydäntä kouraisten luovutin lapsen Jumalalle. Uskoin meidän menettäneen rakkaan poikamme, Jumalan ottaneen hänet takaisin taivaaseen, mutta sitten tapahtui ihme.

Käsivarrellani kaksin kerroin täysin velttona roikkuva lapsen ruumis nytkähti ja hänen käsivartensa heilahti. Lapsi alkoi hengittää. Puhkesin itkuun. Sain rakkaan poikani takaisin.

Jumala oli vastaanottanut särjetyn ja murtuneen sydämen uhrin. Vastasi hätärukoukseen. Hän armahti ja antoi meille uuden mahdollisuuden rakastaa lasta.

Itkin sydämeni syvimmästä syvyydestä. Vuodatin sanattomia kiitoksen kyyneleitä. Taivaan Isä vastasi lapsen rukoukseen.

Vuosien takainen muisto oli kirkas ja yhä voimakas. Aivan kuin se olisi tapahtunut juuri silloin. Itkin.

Ymmärsin, miten valtavan todistuksen Jumala oli antanut itsestään ja rukouksen voimasta minulle, tuon suuren ja selittämättömän ihmeen kautta vuosikymmeniä sitten.

Voima ei ollut rukoilijassa. Voima oli, ja on, Jumalan armossa – ja Jeesuksen nimessä.
(Ote kirjasta päättyy tähän.)

Poika elää - ja minä kiitän siitä! 

Jumala Poika Jeesus Kristus on ylösnoussut Vapahtaja - lunastajani, joka seisoo viimeisenä multien päällä, tarjoaa elävää vettä ja kutsuu meitä tänäänkin luokseen lepäämään. Tulkaa - se on täytetty!

Riemullista pääsiäisjuhlaa kaikille!

Ei hän ole täällä, sillä hän on noussut ylös, niin kuin hän itse sanoi.
Matt. 28:6