Tulkaa!

07.02.2023

"Tulkaa minun tyköni, kaikki työtätekeväiset ja raskautetut, niin minä annan teille levon." Tai nykykielellä sanottuna: "...kaikki te, jotka olette uupuneet taakkanne alle." Kutsu lepäämään ja lupaus levosta on annettu jokaiselle, mutta kuka on tämä "MINÄ", joka luokseen kutsuu?

Olen tällä hetkellä työttömänä työnhakijana, ja tuntuu, että olen toisinaan uupuneempi työn hakemisesta kuin monesta tekemästäni työstä. Henkilöön ei katsota, kylmät numerot puhuvat. Tyydyn osaani, joskus hammasta purren ja suuresti ihmetellen, mutta tietäen, että rinnallani kulkee kaikkivaltias Jumala. Hän on luvannut johdattaa, kuulla ja auttaa, kun häntä avuksi huudan. Ps. 50:15

Olen pitkään pohtinut näkevätkö jotkut ihmiset todella "keisarin uudet vaatteet"? Niin hullulta tämä nykyinen maailmanmeno tuntuu ja näyttää. (Ellei ajatus avaudu, kannattaa katsoa H.C. Andersenin klassikkosatu  Keisarin uudet vaatteet.) Uskon, että on monia, jotka lapsen kirkkain silmin näkevät totuuden, mutta eivät sano sitä ääneen.

Vaikeneminen ei aina ole kultaa. Se voi olla myös sokeutta ja välinpitämättömyyttä... tai johtua pelosta. Jumala antakoon kullekin rohkeuden ja viisauden ja voiman toimia siellä, missä milloinkin on.

Tämä aika, jossa me nyt elämme, tarvitsee rohkeita tiennäyttäjiä, ihmisiä, jotka tuntevat totuuden ja ovat oppineet kuuntelemaan hyvän paimenen ääntä. Ellei tunne kunnolla kutsujaa, henkeä, joka puhuttelee, saattaa ajautua väärille teille ja päätyä vaikeuksiin. Minulle kävi aikanaan niin. Eksyin, kun aloin kuunnella sydämeeni hiljaa puhuvan Pyhän Hengen äänen sijaan ihmistä, joka ei tuntenut henkilökohtaisesti Jeesusta. Hän tunsi vain energiat ja palvomansa enkelit.

Ajauduin vähitellen pimeisiin piireihin ja päädyin lopulta umpikujaan, en huumemaailmaan enkä kivestä rakennettuun vankilaan, vaan pelonsekaiseen kaaokseen, jossa huusin apua. (Turva Jumalassa -kirjassa kerrottu tarkemmin.)

Elävä Jumala kuuli vilpittömän hätähuutoni ja ilmestyi minulle melko erikoisella tavalla. Musta valheen verho repäistiin yhdessä hetkessä silmieni edestä pois ja sain nähdä kulissien taakse kätketyn totuuden. Se, minkä olin luullut olevan hyvää, oikein ja taivaallista, paljastuikin katalaksi valheeksi. Samassa hetkessä muistin lapsuuteni Jeesuksen. Onneksi kukaan ei ollut estänyt minua kuulemasta rakastavasta taivaan Isästä.

Jos et ole varma kuka on suurin, mikä on taivas ja mikä totuus ja keneen voit kaikessa luottaa, selvitä asia! Lue rohkeasti Raamattua. Mitä pikemmin, sen parempi, sillä meistä kukaan ei tiedä päiviensä määrää.

Etsikää, niin te löydätte...
Matt. 7:7

Älä pelkää. Usko ainoastaan. Hän, joka sinua nyt kutsuu, on suurempi kuin se pimeyden voima, jota ihmisen täytyy usein uhmakkain sanoin ja teoin puolustaa.

Jeesus tuli heidän luokseen ja sanoi heille: 
"Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä."
Matt. 28:18

Voit turvallisella mielellä lähestyä Jeesusta. Hän rakastaa sinua!